sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Pari muuttujaa

Yks parhaimmista viikonlopuista ikinä on nyt takana päin :'( Mutta tuli siis lauantaina vietettyä koko päivä vuokatissa laskettelemassa :) käytiin kaikki rinteet läpi ja opettelin jopa hyppimään hyppyristä! Siellä tehtiin kaikkee rajua, ja yks hissi mies koko ajan löi mua sillä ankkurihissillä päähän. Sitte illalla vielä oli vuorossa leffa :)

Juoni menee niin että, Janne (Jussi Vatanen) ei saa edes digiboksia ostettua, joten avovaimo Inari (Pamela Tola) antaa miehelle aikaa lauantai aamuun asti hankkia digiboksin. Niinpä poijjat Janne, Kapu (Jasper Pääkkönen) ja Räihä (Timo Lavikainen) lähtevät perjantaina yönselkään tapahtumarikkaaseen retkeen, jossa mm. törmätään poliiseihin, venäläisiin, tappajalesboihin ja kittilän runkkareihin. Matkalla on pari muuttujaa, ja digiboksin hankkiminen ei varmaan oo koskaan ollut näin vaikeaa ja hauskaa samaan aikaan.

Älyttömän hyvä suomalaiseks leffaks. Ja seura oli kyllä täydellinen myös <3 Mutta leffaan palatakseni, ei tule missään vaiheessa sellasta tylsää hetkee, vaan kaikki kohtaukset liittyy jollain tavalla toisiinsa, vaikka aluks saattas luulla ettei se alku liity leffaan mitenkään, mutta se onki oikeesti iha kuuluva osa :) Hyvä juoni, mahtavat henkilöhahmot, hyvät näyttelijät, huumoria löytyy ja mielenkiintosia kohtauksia :) Kahtokkee ihmeessä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti